Villa Kamomillan uutiset

Tämä blogi sisältää kertomuksia nukkekoti Villa Kamomillan historiasta, kehityksestä remontteineen ja huonekalujen rakenteluineen, sekä myös tarinaa sen asukkaista.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ruokasali & keittiön uutta ilmettä

Ruokasalin kynttiläkruunu valmistui vihdoin ja viimein. Projekti on ollut hiukkasen kinkkinen, sillä valaisimen asettaminen ruokasalin kattoon piti tehdä ennen kuin kattoa kannatti kiinnittää paikoilleen. Mutta nyt se on tehty!

Ruokasalin kattokuviointiin olen myöskin erittäin tyytyväinen!

Aikamoista näpräämistä kynttiläkruunun näpertely oli. Oman haasteensa toi se, etten halunnut jättää rumia sähköjohtoja näkyviin, niinpä kristallikruunun valmistuksessa käytettyjen helmien valintaan vaikutti erityisesti se, että niiden läpi pystyi pujottamaan sähköjohdon.

Viereisessä kuvassa kruunussa on valot (paitsi yksi kynttilä näyttää sammuneen, eihän liian täydellisiksi pidä nyt tässä ryhtyä...) päällä.



Keittiön ilmettä halusin muuttaa. Täysin valkoinen kun vaikutti liian hygieeniseltä, niin toin sinne maalaismaisempaa tunnelmaa tummilla kattopalkeilla.

Keittiön öljylampusta ei olekaan vielä valot päällä -kuvaa, joten pitihän semmoinenkin nyt ottaa, kun sähköjen kanssa ryhdyin näpertelemään.





3 kommenttia:

Anja kirjoitti...

Hienot lamput! Kattopalkit tosiaan sopivat keittiöösi hyvin. Tuovat sinne sitä "vanhan ajan tuntua" :D

wooper kirjoitti...

Siis apua miten hienot lamput! Itsellä vähän vielä tökkii valaisinvalmistus juurikin siksi etten halua johtoja näkyviin. Olet suoriutunut ihailtavasti. :D

leilukka kirjoitti...

Ihania lamppuja tuo kristallikruunu on mahtava